Koulua on käyty pian jo kuukausi Mankolassa! Kauniit loppukesän säät ovat hellineet niin oppilaita kuin opettajiakin. Kasvihuone oheistiloineen on herättänyt laajaa kiinnostusta myös median osalta. Tilojen ottaminen koulutyön arjen osaksi kestää aikansa. Hiljaa hyvää tulee.. pätee niin kasvien kuin ihmistaimienkin kasvatukseen.
Kasvihuoneen labraosassa on ollut ihmeteltävänä jo kolme jokirapua. Luokkahuoneisiin tulleita viherkasveja on istutettu ja muutamia talvipuutarhan kasvejakin on jo totuttelemassa uuteen kotiinsa muun muassa pari metrinen avokadopuu.
Elokuussa 2013 aloitti toimintansa Mankolan koulu Jyväskylässä. Koulun yhteydessä on kasvihuone työ- ja opetustiloineen. Siellä ala- ja yläkouluikäiset voivat käytännössä laittaa kätensä multaan ja nähdä kasvun ihmeen. Blogissa kerrotaan koulukasvihuoneen tarinaa aivan alusta alkaen. Kuvin ja tekstein lukija pääsee seuraamaan, millaista käytännön ympäristökasvatustyötä tiloissa ja sen ympäristössä tehdään.