lauantai 21. joulukuuta 2013

Undulaatit "Kaijalaan"

Eilen Janakkalasta yksityiseltä kasvattajalta saapui neljä undulaattia asuttamaan Pekan nikkaroimaa "Kaijalaa". Aivan upeanvärisiä lintuja!

Koulu on rauhoittunut tänään joululomalle mutta kasvihuoneella äänimaailma sen kun monipuolistuu uusien asukkien myötä.

Kasvihuoneen oppimisympäristö herätti avajaisissa laajaa kiinnostusta ja ihastusta. Oppilasoppaat, opettajat Pekka ja Markku johdattivat vanhempia ja asiasta muuten kiinnostuneita runsain joukoin kasvihuoneen tiloissa.

Nyt, kun tilat ovat suht valmiit, on hyvä hetki huokaista ja visioida tilojen monipuolista käyttöä opetuksessa. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.. Meille on Mankolaan tulossa mielenkiintoinen kevätlukukausi ja kasvukausi.

HYVÄÄ JOULUA!






tiistai 3. joulukuuta 2013

Tilat valmistuvat ja avajaiset ovat jo ovella

Koulun alueella on ollut mukavaa kuhinaa ja kihelmöintiä jo muutaman päivän. Kaikki valmistautuvat koulumme virallisiin avajaisiin, joita vietetään kahtena päivänä 4. ja 5. joulukuuta.

Myös kasvihuoneen tiloja on laitettu kuntoon. Markku ja Terttu Tossavainen urakoivat viikonlopun laittaen luontomuseota ojennukseen. Ja voi, miten hieno tila siitä tulikaan!! 

Markku tekemässä muistiinpanoja. Mihin näytteisiin tarvitaan vielä nimitietoja?

Toin tänään seiskaluokan oppilaita auttelemaan ympäristöpäivän kuvakilpailutöiden esillelaitossa. Samalla oppilaat pääsivät tutustumaan vitriinien sisältöön. Nähtävää ja ihmeteltävää riitti paljon. Tänne tullaan vielä monta kertaa..


Pekka on jatkanut rakennushommia ja "Peippolaa" vastapäätä on valmistunut "Kaijala". Nimi kaiketi antaa vihjeen tulevien asukkien laadusta.