perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pesästä pois!

Undulaatit tulivat eilen pois pesästä emon houkuttelemina. Yksi linnuista on sininen, toinen vihertävän keltainen ja kolmas selvästi keltainen. Pekka otti pesän pois puhdistusta varten mutta arveli vielä toisen poikueen olevan tulossa. Merkit näyttävät haudontavireen olevan vielä käynnissä, eli pesä on  laitettava vielä uudestaan paikoilleen.
Kasvihuoneen puolella pasuunakukka on komeassa kukassa ja tomaatit ovat saaneet punaa poskilleen.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Ulkopuuhia

Tänään touhusimme kasvihuonekurssilaisten kanssa pihalla. Koleassa ja tuulisessa säässä kitkimme marjapensaiden ja hedelmäpuiden ympärykset. Se tuli ainakin selväksi, että kasvihuoneen viereinen pelto on kotiloiden paratiisi, sen verran runsaasti niitä löysimme.
Päivän toisena toimena siirsimme Pekan rakentaman istutuskehikon paikoilleen aumamuovin päälle ja tytöt kärräsivät sen täyteen multaa. Muovi on ollut jo pari vuotta paikoillaan estämässä rikkakasvien kasvua. Lopuksi istutimme eppujen maissin taimia ja yrttien siemeniä. Mainio päivä!

Kasvihuoneella on kasvamassa aika kurvikas kurkku.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Poikaset kasvavat

Kesäkurssilaisten kanssa aloitimme päivän lintujen hoidon parissa. Kurkkasimme undulaattien poikasia, jotka olivat saaneet hieman sulkapeitettä. Heistä on tulossa vihreitä.

Reipas kahdeksan oppilaan porukka siisti kasvihuonetta ja sen ympäristöä. Istutimme mm. koulun edessä olevaan rinkulaan isoa samettikukkaa ja kiinanasteria. Taimet olivat todella pitkiä! Ensi vuonna täytynee leikata, jotta saamme ne haaromaan.
Sää on helteinen, enteilee ukkosta.