perjantai 27. toukokuuta 2016

Retki Hyyppäälle

Osa Palokan ja Mankolan retkeläisistä. Kuvan otti Markku Tossavainen.

Yhdistimme voimamme Palokan luontokerhon kanssa ja lähdimme yhden yön reissulle Lievestuoreen partiolaisten majalle Hyyppäälle 26.-27.5. Sää oli hieman kolea mutta se ei haitannut retkeläisiä. Ruuanlaitto luonnonhelmassa, saunominen ja uiminen olivat mukavaa ohjelmaa. Markku T. tuli oppaaksemme perjantai aamuna, jolloin kapusimme "Keski-Suomen Kolille" eli Hyyppäävuoren päälle. Mahtavat maisemat.

Kotimatkalla kävimme tutustumassa mm. villapossuihin Talviaisten tilalla.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Kiitos toimintamme tukemisesta!

Taimipöydät ovat tyhjentyneet kiitettävällä nopeudella eikä myytävää enää ole. Kiitos kaikille, jotka ovat käyneet tutustumassa tiloihimme ja kasvin meiltä ostaneet. Muistakaa kastelu ja lannoitus niin kasvi jaksaa kukkia ja tuottaa hedelmää vielä pitkään.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Viimeinen iltamyyntiaika!


  • Torstaina 19.5. klo 18-19
Arkena kasvihuone on avoinna yleisölle vielä lukukauden loppuun 11.45-12.15.

Tervetuloa!

keskiviikko 4. toukokuuta 2016