perjantai 28. huhtikuuta 2017

Liettualaiset vieraisilla

Vierailuviikko Mankolassa piti sisällään mm. liettualaisten ruokien kokkaamista ja maistelua, retkeilyä Leivonmäen kansallispuistossa, oppituntien seuraamista, siementen kylvämistä ja saunomista. 

Kaunasilaisoppilaat olivat iältään 10-17 vuotiaita ja he majoittuivat suomalaisperheissä. Vaikka huhtikuinen Suomi tuntui sään puolesta kolealta niin paljon lämpimiä ystävyyssuhteita solmittiin. Syyskuussa näemme uudelleen vastavierailun merkeissä. 





maanantai 10. huhtikuuta 2017

2017 kuoriutuminen on alkanut

Kuntavaalien innoittamana uutta tipukokoonpanoa pukkaa myös hautomakoneen suunnasta! Tämän vuoden munat tulivat Kurosten kotikanalasta. 

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Taimitelineitä

Taimiruukut vievät paljon pöytätilaa, joten Pekka rakensi pari A-pukki mallista telinettä. Jämsän puutarhaoppilaitoksesta saadut alumiinikourut pääsivät nyt oikeaan käyttöön. Kiitos Parrin Siljalle, joka oli meitä rakennuspuuhassa auttamassa.