Laskiaisen kunniaksi oppilaat nautiskelivat mäenlaskun lomassa makkaranpaistosta ja lämpimästä mehusta. Talvi on hellinyt ulkoilunystäviä. Sisällä kasvihuoneessa auringonkukkien siemenet ovat työntämässä jo ensimmäisiä lehtiä ulos.
Elokuussa 2013 aloitti toimintansa Mankolan koulu Jyväskylässä. Koulun yhteydessä on kasvihuone työ- ja opetustiloineen. Siellä ala- ja yläkouluikäiset voivat käytännössä laittaa kätensä multaan ja nähdä kasvun ihmeen. Blogissa kerrotaan koulukasvihuoneen tarinaa aivan alusta alkaen. Kuvin ja tekstein lukija pääsee seuraamaan, millaista käytännön ympäristökasvatustyötä tiloissa ja sen ympäristössä tehdään.
tiistai 13. helmikuuta 2018
keskiviikko 7. helmikuuta 2018
Kylvövalmistelut
Tästä se jälleen alkaa, kevätkylvöt! Oppilaat ovat merkanneet nimikylttejä, täyttäneet ruukkuja mullalla, kastelleet ja aloittaneet siementen kylvön. Tässä vaiheessa on tosi tärkeä pitää siemenet järjestyksessä muuten taimivaiheessa on mahdotonta tietää, minkä väristä kukkaa on myöhemmin keväällä luvassa.
torstai 1. helmikuuta 2018
Kevään aikatauluja
Tammikuu on taputeltu ja paikat ovat siinä vaiheessa, että helmikuun kylvöt koittavat. Eri siemenet vaativat eri kasvuajan, joten aikataulutus on tarpeen. Aloitamme orvokeista ja marketoista jotta ne ehtivät äitienpäiväviikolle.
Sitä ennen on luvassa monenmoista kasvatusten ohella. Oppilaat ovat järjestämässä tempausta laskiaistiistaille 13.2. Kasvihuoneen kulmilla lasketaan tuolloin mäkeä ja nautitaan lämmintä mehua syötävän kera. Maaliskuun 6. päivä alkaa tipujen hautominen, jotta ne kuoriutuisivat pääsiäisviikolla. SYKE (Suomen ympäristökeskus) järjestää kasvattajillle koulutuksen 13.3. Lisäksi on kaavailtu ainakin yhtä lemmikkipäivää keväälle.
Yhteistyö JAMK:n ja JAO:n kanssa kesävilljelyn tiimoilta jatkuu ja aivan uutena kuviona on neljän päättävän ysin palkkaaminen kesätöihin kasvihuoneelle. Mukavaa puutarhapöhinää siis luvassa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)