perjantai 3. kesäkuuta 2016

Viimeisten päivien iloja


Viimeinen kouluviikko on ollut upea kaikin puolin. Lämpö on hellinyt mieltä ja kehoa. Pekka huristeli niittokoneella niityn voikukkameren matalaksi ja oppilaat haravoivat heinät kompostiin. Viikolla laitoimme Annikan, Kristan, Jennikan ja Tuulia open kanssa istutusrinkulan kevätjuhlakuntoon. Vaikka koulu hiljenee niin kasvihuoneen kulmilla riittää touhua myös kesällä. JAMK:n opiskelijat hoitavat ulkolaatikoiden kasvit JAO:n opastuksella. Hieno yhteistyökuvio kerrassaan. 

Lintujen hoitoon ja talvipuutarhan kasteluun osallistuvat viiimekesäiseen tapaan jälkkärin ohjaajat lasten kanssa. Viikonloput teemme talkoovoimin. Lukuvuosi on ollut sangen opettavainen ja sellaisena se jatkuu varmasti myös elokuussa. Taimiakatemia jatkuu hankkeena vielä joulukuulle asti, HundrED alkaa uutena samoin yhteistyö liettualaiskoulun kanssa NordplusJunior rahoituksen selvittyä. Iso lisä on tietenkin uuden OPS:n käyttöönotto alakoulussa. Pääsemme tekemään mielenkiintoisia juttuja ensi lukuvuonna, se on varma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti