keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Erikoinen kevät

Kevät 2017 jää varmasti puutarhureiden mieliin kylmimpänä ikinä! Kuun vaihteessa JAO:n ja JAMK:n opiskelijat kunnostivat viljelylaatikot puutarhuri Heikki Korhosen johdolla räntäsateessa lämpötilan ollessa nippanappa viiden asteen yläpuolella. Laatikot harsotettiin parempia säitä odottamaan. Vasta nyt kesäkuun 7. näyttää kunnolla lämpenevän. Mielenkiintoinen viljelykesä tulossa.

Kasvihuoneen neljäs kevät opetti meille jälleen paljon. Helmikuussa, kun kylvöt alkoivat laitoimme innolla siemeniä multaan ja toukokuussa tajusimme, miten paljon tulikaan laitettua? Ehkä ensi vuonna opimme jo tekemään kunnon viljelysuunnitelman ja vielä noudattamaan sitä😄 Toisaalta tänä vuonna meillä oli vuosikello, joka linjasi koko lukuvuoden toimintaa ja karsi suurimpia rönsyjä. Sen avulla saimme paremmin jäsenneltyä, mitä ja ketkä tekevät milloinkin, missä kaikessa olemme mukana ja miten eri yhteistyökuviot pyörivät?

Kevään taimimyynti onnistui hyvin ja lukuisat uudetkin asiakkaat löysivät koulukasvihuoneen laatutaimet. Jäljelle jääneet petuniat ja tsinniat istutetaan koulun tontille. Todella työntäyteinen mutta samalla antoisa ja opettajaakin paljon kasvattanut lukuvuosi on nyt paketissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti