torstai 17. joulukuuta 2020

Joulutouhuja

Ylimääräinen hoppu tuntuu aina lisääntyvän joulun lähestyessä. On kova tarve saattaa asioita päätökseen mutta kasvihuoneen ovesta käydessä mieli rauhoittuu. Arki jatkuu kanien ja kasteluiden osalta samanlaisena myös joulun ajan. Oppilaita vaan on vähemmän mutta ihania talkoolaisia riittää auttamaan lomallakin.

Kanit ovat saaneet päivittäistä ulkoilua nyt myös lumella. Susu ja Sulo ovat esiintyneet myös koulun joulukalenterissa, kynsiä on leikattu, porkkanaherkkuja on kuivatettu ja häkkiin on suunniteltu kanien iloksi toista kerrosta. 



Tänä vuonna perinteisiä joulumyyjäisiä ei sisätiloissa voinut pitää, joten koulun yrittäjyyskursseja käyvät oppilaat järjestivät jouluisen Pop up-torin koulun edessä 8.12. Myimme tapahtumassa tuttuja Taimiakatemia tuotteita: saippuoita, kortteja ja kynttilähalkoja. 

Syksyn ainoa tapahtuma oli lämminhenkinen muistutus siitä, mitä normaalioloissa koulu on parhaimmillaan, tapahtumia, kohtaamisia ja oppimista koulun seinien ulkopuolellakin. 


sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Syksy 2020

Oppilaat ovat tehneet hienoa työtä kanien hoidon parissa koko syksyn. He ovat keränneet talveksi oksia, kuivattaneet lehtiä ja ahkeroineet tilat joka päivä siistiksi. Mahtavan itseohjautuvia ja vastuuntuntoisia oppilaita meillä Mankolassa!



Syysloman suoma tauko tuli juuri passelisti. Pekka aloitti talvipuutarhan muutoksen elokuussa, jota viimeistelimme lomalla. Siirsin mm. vinoon kasvaneen oliivipuun keskemmälle huonekuuselta jääneeseen koloon ja leikkasin ylikasvaneita versoja runsaasti. Nyt jäljelle jääneet kasvit saavat valoa uuteen kasvuun ja lajisto on yhdenmukaisempi. 









keskiviikko 26. elokuuta 2020

Ihana arki

Erilaisen kevään jälkeen osaa taas arvostaa ihmisiä ympärillä ja koulutyön tekemistä ihan livenä. Oppilaat ovat laatineet hyvin omatoimisesti kasvihuoneelle työnjakoa, että tiloissa ei olisi liikaa porukkaa ja halukkaat kanipassin suorittajat pääsisivät harjoittelemaan uusia taitoja.

Talvipuutarhassa jo seitsemän vuotta kasvanut avocadopuu on sahattu lyhyeksi. Kasvihuoneen katto oli sille liian matalalla ja muutenkin tilan lajistoa on karsittava ja mietittävä paremmin vaihteleviin lämpötiloihin sopivaksi.

Koulun pihalla oleva kukkarinkula on jotenkin hauskalla tavalla rönsyilevän värikäs, se kuvaa osuvasti meidän koulua. Nyt elämme tällaista arkea koronan ja remontin keskellä mutta silti hommat sujuvat luovasti ja värikkäästi.





perjantai 14. elokuuta 2020

Koulu alkoi kauniissa säässä

Saimme nauttia kauniista kesäsäästä ensimmäisellä kouluviikolla. Käytimme ruhtinaaliset kolme päivää ryhmäyttämiseen, joten aikaa oli kierrellä mm. koulun kasvimaalla vaikka nyt satoa ei maisteltukaan. 

Kanit saapuivat edeltävänä viikonloppuna takaisin kotihäkkiinsä Kaisun perheen luota. Oli tosi hieno juttu, että kaksikko sai huolehtivan kesähoitopaikan!




 

perjantai 29. toukokuuta 2020

Loppurutistuksia ja haikeutta

Lukuvuoden lopetukseen liittyy aina tietty maaliviivan ylityksen fiilis. Moni asia tulee päätökseen kovan suorituksen jälkeen ja takki on aika tyhjä. Poikkeuksellisen koronakevään jälkeen voi vain ihmetellä, miten kuitenkin hommat hoituivat näinkin hyvin koulun ja kasvihuoneen osalta.

Kanit löysivät koulumme henkilökuntaan kuuluvan Kaisun luota kesähoitopaikan. Sulo ja Susu haettiin eilen tavaroineen pakettiautolla Nenäinniemeen.

Eilen myytiin myös viimeiset yrtti- ja kesäkukka-amppelit, joten kasvihuone on lähes tyhjä. Vain muutama kasvimaalle esikasvatettu taimi kyyhöttää nurkassa. Oppilaiden kanssa siivoilimme tänään kasteluhuovat ränneistä ja pöydiltä pois sekä raivailimme muutenkin paikkoja. Talvipuutarhan kesäkastelun hoidamme Pekan kanssa.


JAMK:n Minna kävi viikolla täyttämässä jo kuution vesisäiliön ja katsastamassa muutenkin viljelyporukan kanssa paikat kesäkuun kylvöjä varten. Todella hienoa, että laatikot tulevat hoidetuiksi heidän toimesta.

Ruusuvastaava Ritva kävi hakemassa tänään lähes autolastillisen ihania Viherlandian oman tuotannon "Nuppulan ruusuja" kuukeille ja yseille. Vaikka kevätjuhlat eivät ole tänä vuonna perinteiset, ei se juhlapäivän arvoa laske, päivä on upea silti ja tunteita täynnä. Onnea kaikille koulunsa päättäville!

tiistai 26. toukokuuta 2020

Taimimyynti koulun pihalla

Taimimyyntiä koulun pihalla to 28.5. klo 15-17

Amppelit 15€

Pienet ruukut4€ 
(yrttejä ja hopeavitjan vihreää muotoa) 


Maksu Taimiakatemian tilille

Ostamalla kukan tuet koulukasvihuone- ja retkitoimintaa.

Terv. Taimiakatemian oppilaat 

Lämpöä ja villiyrttejä

Luonto on ottanut kevät kirin auringonpaisteen myötä ja kaikki on puhjennut hienosti kasvuun. Koulun kompostilaatikon kyljestä saa nyt nuorta nokkosen versoa esim. pestoon ja maa työntää voikukan uutta kasvua salaattiin. Myös nuoret horsman versot toimivat mainosti esim. parsan tapaan. Tutuista ja turvallisista kasveista voi hyvin lähteä hortoilemaan villiyrttien maailmaan.


tiistai 12. toukokuuta 2020

Lämpöä odotellen..

Toukokuun 11. maa oli valkoinen kylmän puhurin pyyhkäistessä Suomen yli. Kevät ei ole edennyt juuri ollenkaan koulujen sulkuaikana. Saas nähdä, tuovatko oppilaat lämmön tullessaan, kun palaavat pariksi viikoksi lähiopetukseen. On todella mukava päästä vielä päättämään lukuvuosi omien opetusryhmien kanssa ja saada päätökseen myös kasvihuoneen sisäkasvatuskausi yhdessä.

Upeat Mankolan alueen asukkaat kävivät ilahduttavan runsaslukuisesti orvokki ostoksilla ja saimme taimipöydille tilaa, ISO KIITOS KAIKILLE!

Amppelit kasvavat kokoa vielä pari viikkoa ja aloittavat kukintansa. Ehkä se lämpökin sieltä saapuu ennen kesäkuuta. Ilmoittelemme kesäkukkamyynnistä eri foorumeilla.

maanantai 4. toukokuuta 2020

Osta orvokki kasvihuoneelta!

Äitienpäiväviikolla järjestämme kaksi ulkomyyntihetkeä kasvihuoneen edessä.

Torstaina 7.5. klo 16-18 

Lauantaina 9.5. klo 10-12

Myynnissä on yöpakkasenkin kestäviä orvokkeja. 

Muut kesäkukat ja yrtit saavat kasvaa kokoa vielä pari viikkoa.

Yhden orvokkiruukun hinta on 3€ (sis. 3-4 tainta) 2kpl 5€. 
Maksu vain Taimiakatemian tilille.
Taimiakatemia FI74 5290 8120 0804 04 (viestikenttään teksti: Mankolan kasvihuone)

Ostamalla oppilaiden kylvämän ja alkuun hoivaaman kukan tuet kasvihuoneen toimintaa ja mahdollistat retket Keski-Suomen luontokohteisiin.

Tervetuloa turvallisille kukkaostoksille!

T: Taimiakatemian oppilaat ja opet



tiistai 21. huhtikuuta 2020

Kasvihuonetta ei voi hoitaa etänä

Etäkoulua on käyty nyt reilu kuukausi, tietokone lukuisine ohjelmineen on tullut tutuksi. Näinkin voi biologiaa opettaa ainakin hetken.

Kasvihuone sen sijaan pyörii nyt ohjaajien, minun ja muutaman oppilaan voimin. Kasvit ja eläimet tarvitsevat toki päivittäistä huolenpitoa.

Kanit saivat vuotuisen virusrokotteensa eilen Eläinklinikka Tähdessä, joten kohta kaksikko voi ulkoilla turvallisesti ilman tautipelkoa.. toisin on vielä ihmisten laita covid-19:n kanssa.

Kesäkukkien ja yrttien taimet voimistuvat runsastuvan valon ja lämmön myötä. Äitienpäiväviikolla kilkomme taimet ulos ja alueen asukkaat saavat käydä täyttämässä taimikassinsa huokeaan hintaan. Tästä ilmoittelemme toki vielä lisää.



maanantai 16. maaliskuuta 2020

Eriskummallinen päivä

Maanantaina 16.3. taisin työskennellä viimeisen kerran oppilaiden kanssa kasvihuoneella pitkään aikaan. Eurooppaan levinnyt koronavirus sulkee koulun ja lähes kaikki siirtyvät etäopetukseen omiin koteihinsa. Onneksi ehdimme ruukuttaa vielä viimeiset taimet lasten kanssa, miten kivaa se olikaan. Tästä alkaisi kasvihuoneen vehrein aika ja nyt oppilaat eivät ole sitä näkemässä eivätkä tekemässä.

Kasveista pitävät huolen nyt minun lisäksi koululla olevat harvat aikuiset. Toki kanit hoidetaan joka päivä niin kuin ennenkin. Tämän kevään tulemme muistamaan aina.




torstai 12. maaliskuuta 2020

Yrttikokeiluja ja jurottavia taimia

Orvokin ovat kasvattaneet toiset sirkkalehdet, joten olemme aloitelleet koulimisen isompiin ruukkuihin. Petuniat sen sijaan eivät tahdo millään kasvaa vaikka ovat saaneet lisävaloakin. Muistelemme, että näin on käynyt ennenkin, että hätäilemme turhaan. Meillä, kun ei kasvun säätäjinä ole kuin luonnonvalo ja lämpö.

Tänä vuonna otimme kokeiluun yrttisekoitukset, joissa on jo valmiiksi mietitty niiden käyttö ruuanlaitossa esim. välimerelliset maut ja grillaukseen sopivat ovat yhdessä. Saapas nähdä, miten niiden kasvu etenee?



torstai 13. helmikuuta 2020

Pikkutaimia

Itäneet orvokit on siirretty lämpimästä tilasta jo viileämpään vahvistumaan. Kuvassa vasemmalla taimet ovat valopöydällä ja oikealla luonnonvalossa. Sävyero aallonpituuksissa on aikamoinen. Kastelu tässä vaiheessa on kriittisintä, kerran kuivahtanut hentoinen taimi ei enää virkoa kasvuun.

SYKLI:n ihmeellinen ihminen -koulutuksen osallistujat olivat eilen isojen asioiden äärellä miettiessään mm., miten pienten ihmistaimien kanssa käydään läpi omaa kehoa, ihmisen ja luonnon suhdetta, arvomaailmaa? Vaikeita mutta tärkeitä teemoja myös yläkoululaisten kanssa pureskeltavaksi.

torstai 23. tammikuuta 2020

SYKLI kouluttaa

SYKLI on jatkanut ympäristökasvattajien lähiopetusjaksoja kasvihuoneella ja sen ympäristössä eilen ja tänään.

Lisätietoa SYKLIN koulutuksista löytyy osoitteesta: https://sykli.fi/koulutusalat/ymparistokasvatus/

Yli 20 opiskelijaa on tehnyt ryhmäharjoitteita mm. koulun lähellä. Niin kuin kuvasta näkyy lunta ei ole missään.

Kanien hoitorutiinit

Arkisin oppilaat huolehtivat kanien päivittäisestä hoidosta aamupaussilla. Töihin kuuluvat juomaveden vaihto, lattian ja vessa-astian siivous sekä heinien lisääminen.
Sillä aikaa kanikaverit loikkivat labratilassa tai kuten tänään, kaivelivat multalaarissa.
Oppilaat tekevät upeaa työtä eläinten parissa!

torstai 9. tammikuuta 2020

Kevään kukat

Tammikuun töihin kuuluu oleellisesti siemenkuvaston selailu ja kevään värimaailman hahmottelu, ah niin kivaa! Tänä vuonna kokeilemme äitienpäiväksi pienikukkaisia orvokkeja. Perinteiset petunia-amppelit tulevat totta kai ja riippuvat vihreät. Oppilaat pääsevät tekemään amppeleita heti, kun löydetään helppo ohje ja hankitaan materiaalit. Myös ruukkujen tuunaamiseen olemme keränneet ideoita esim. Pinterestistä.


Talvi on ollut vähintäänkin outo. Eilen satoi koko päivän vettä ja oli useita lämpöasteita. Tänään paistoi aurinko keväisesti. Noinkohan tästä lumitalvea tulee ollenkaan?